1931 – Kalajoki

Ajatuksia Kalajoesta

Asutus Kalajoki-varressa on muodostunut nauhamaisesti kahta puolta jokivartta. Esi-isät etsivät talon paikan joen varrelta (jokitörmältä), jos suinkin mahdollista. Tässä suhteessa perinne on jatkunut aina näihin päiviin asti, paitsi että viime aikoina on rakennettu jopa joen uomaan!
Syystä voimme sanoa, että joki on meidän jokivarsiasukkaiden äiti, emo: jokihan täytti aikojen kuluessa lastensa tarpeet – ruokki, juotti, torjui hallaa, toimi kulkuväylänä ja virkistyspaikkana ym.
Yksi vain on vaikea pulma yli muiden – kevättulvat. Millä saada nämä kuriin, siinä miettimistä.
Onhan tähän keino keksitty. Lähes kaikissa Pohjanmaan joissa käytetty kaava esiin = pato, voimala, pato, voimala, jne. Tätä samaa kaavaa vain paikalleen sovittamaan.
Hommahan työllistää jo rakennusvaiheen aikana useamman kaivinkoneen ja dumpperin. Mutta pitkäaikainen työllistävä vaikutus on arvaamaton. Onhan esim. Kemijoen rakentamisen riita-asiat vielä vuosikymmenten jälkeen kesken.
Jokihan siinä hommassa katoaa ja osa rantavainioista, mutta saammehan läikkyviä lammikoita tilalle.
Energia on tänä päivänä pop. Sitäkin saamme. Kyllä meistä jokainen keksii energialle lisää käyttöä, jos vain varat sallis. Voitas käydä vaikka lentäen etelässä. – Eihän näin vähä energia riitä kaikkien lennättämiseen, mutta voihan meidän edustajia käydä etelässä ruskettumassa.
Näin saadaan hankkeesta jopa virkistyskäyttöä. Rannalle jääneet voivat vaikka onkia lammikon hopeaa (sano elohopeaa).
Nämäpä oivallisia tulevaisuudennäkymiä – mutta eikö hommaa voisi tehdä toisin?
Pantas tämä vanha rakentamiskaava syrjään ja mietittäs, minkälainen oli joki silloin, kun se nimensäkin sai. Aivan ennalleenhan sitä ei tietenkään voi, eikä tarvitsekaan saada, mutta kyllä vähäisempiäkin kohteita entisöidään, kuin tätä meidän emoamme.
Kuinka kävisi kevättulvien? Kyllä tukkopaikkoja (esim. koskenniskat) olis varmasti löysättävä, että vesi mahtuu uomaansa. Jyrkimmät koskipaikat, joista jäät ensimmäisenä ovat lähtemässä, pykellettäs semmoisiin portaisiin, että olis kallion nokkia (heti jämeriä) jarruttamassa jäitten lähtöä. Muutaman päivän räytymisen jälkeen tämä “pyykkilauta“ tekis kyllä jäistä hakkelusta, joka ei sais enää jääpatoja aikaan.
Näin päästiin kesään. Nytpä riittää virvelöintipaikkoja lähes kaikille halukkaille. Koskessa virta polveileeki nyt siksakkia puolelta toiselle, eikä kuten uittojuova kohtisuoraan alas. Kalat viihtyvät joessa ja asukkaat joen rannalla. Mikäs estäis sopiviin saaren väleihin rakentamasta pieniä minivoimaloita, joilla pahinta energiannälkää sammutettas. Hyöty näistä jäis kuitenkin omalle paikkakunnalle (esim. Tyngän mylly), eikä missään vaiheessa pilattais koko jokea. Eipä täältä etelänmatkoille mieli tekisi niittenkään, jotka vapaa-aikaansa joen rannalla viettäisi. Mökkiasutuksen lisäksi pitäs varata alueita myös joen yläjuoksun asukkaille, että heilläkin riittäis halu säilyttää vesi puhtaana.
Jälkipolvien arvioitavaksi jää, olemmeko emoamme oikein hoivanneet.
Ajopuu
– Erkki Tilvis